joulun ihme

Voi hiivamuorin joulutulehdukset, ette ikinä arvaa mitä mulle tapahtui ehkä tunti sitten! MÄ LÖYSIN MANTELIN!

Olen selvästi Suomen paras. Koittakaa pärjätä.

interview with a dick

Relating to my previous post about Uganda, a friend pointed me towards these YouTube clips, where political commentator Rachel Maddows tears Richard Cohen a new one. But before we get to them, a little background:

Cohen is a piece of work; he’s a gay guy who decided he just wasn’t gay anymore, got religion, got married, got some kids. Now he’s a totally straight, not at all gay, very happily married non-faggot “conversion therapist”, which essentially means that he tells people — and makes a living out of telling people — that people can just stop being gay. His book, Coming Out Straight, has been used by the Ugandan government as “evidence” for why it’s okay to execute gays. (Very helpfully, Cohen himself sent them copies — although I’m sure he didn’t realize exactly what they were planning, because I think even a raging asshole like him realizes that at this point, things are just getting way out of hand, and clearly he’s trying to distance himself from the whole thing.)

I like the methodical way Maddows goes after him, and I love to watch him squirm. I mean, I’m not particularly familiar with Maddows, but in this age of 30-second sound bites and rhetoric, I love that she’s taking, what, 15 minutes to have a conversation and present an actual argument against this douchebag — and yeah, she’s gay, so that probably has an impact on her priorities, but she’s not making a personal argument. I mean, it’s not a spectacular show where he’s reduced to tears in the end, but… I dunno, I just wish this happened more often to assholes like this, which is another way of saying that I wish more people with jobs in the media went after these people.

Anyway. Here we go, in two parts:

open letter to uganda

Dear Uganda,

So, I heard you’ve got a proposed law in the works! Gay people with HIV should be killed, and people who, oh, say that hey, maybe you shouldn’t kill those queers because it’s wrong should be put in jail?

Fuck you, Uganda. Fuck you very much.

Yours sincerely,
Mikko Rautalahti

ajatelkaa nyt niitä lapsia

Facebookin puolella lauma pässejä on vaatimassa pedofiilien lynkkaamista, ja valitettavasti siitä noussut meteli on vuotanut myös Facebookin ulkopuolelle. Se vituttaa, koska siinä kukkii pohjaton tyhmyys.

Ihan ensiksi pitäisi ymmärtää, että pedofiili ja lapsenraiskaaja ovat kaksi eri asiaa. Pedofiili on tyyppi, joka kiihottuu kakaroista. Lapsenraiskaaja on tyyppi, joka raiskaa lapsen. Vain jälkimmäinen on rikollinen.

(more…)

roolipelaajan haudalla

Kuten monet ovat saattaneet huomata, Roolipelaaja on kuollut.

Se ei tullut minulle yllätyksenä, mutta se on silti kurjaa — vaikka ystäväni ja yhtiökumppanini Juhana Pettersson toimikin lehden päätoimittajana pidempään kuin minä (23:sta numerosta minä tein ensimmäiset yhdeksän, Juhana vastasi lopuista), alkuperäinen idea oli minun. Niinpä Roolipelaajassa oli kiinni tietty määrä eräänlaista henkistä pääomaa — se oli vähän kuin oma lapsi, vaikka se olikin jo muuttanut pois kotoa.

Olin hyvin tyytyväinen siitä, että Juhana otti lehden omakseen ja teki siitä itsensä näköisen. En tiedä, kuka muu olisi voinut tehdä sen silloin, kun itse jätin päätoimittajan tehtävät — jos Juhana ei olisi tarttunut ohjaksiin, lehti olisi luultavasti hyytynyt siihen paikkaan. Se olisi ollut hyvin masentavaa. Nyt ainakin olimme olemassa niin pitkään, että jotain saatiin aikaankin.

Vaan kaikella on aikansa, ja jos toiminta ei kannata, silloin se ei kannata. Tämä päätös oli pakko tehdä. Taistelutahdolla ja yhteiseen harrastukseen kohdistuvalla rakkaudella sitä jaksettiin tehdä pidempään kuin ikuisena pessimistinä odotin, mutta jossain vaiheessa vastaan tulee se piste, jolloin ei enää haluta olla enempää tappiolla. Sellaista se on.

Haluaisin samaan hengenvetoon kertoa, ettei asian tiimoilta spekuloinut Ville “Burger” Vuorela tiedä juuri mitään siitä, miten Roolipelaaja sai alkunsa. Kommentoisin tätä hänen blogissaan, mutta koska se ei tunnetusti ole mahdollista, esitän pienen vastineen tässä.

Roolipelaajan takana oli sen alkutaipaleilla vain yksi ihminen — minä. Burgerin mukaan “lehden takana olleilla ihmisillä” ei ollut hajuakaan siitä, mihin ryhdyttiin. Se siis tarkoittaa, ettei minulla ollut hajuakaan siitä. Jos haluaa sanoa, että olin pihalla, niin voi toki sanoa, mutta sitä ei kuitenkaan voi perustella sillä, mitä joku toinen tyyppi on ehkä sanonut jossain foorumilla jonkun pelin myyntiluvuista. Roolipelaajan takana ei ollut mitään mystistä pohjoismaista elitistipoppoota, joka ei kollektiivisessa tyhmyydessään ja ylimielisyydessään osannut esimerkiksi puhua Fantasiapelien kanssa, eikä ajatusta lehdestä myyty H-Townille juuri millään muilla luvuilla kuin Ropeconin kävijämäärillä. Tiedän, että olisi kätevää ajatella, että kaikki nämä väärin roolipelaavat snobityypit ovat yhdessä rintamassa kunnon roolipelikansaa vastaan, mutta juuri kukaan näistä tämän poppoon edustajista ei osallistunut lehden tekoon millään toimituksellisella tasolla silloin, kun minä päätoimitin sitä.

Emme myöskään missään vaiheessa olettaneet, että levikki olisi esimerkiksi kymmeniä tuhansia, tai että tästä tulisi jonkinlainen suuri lehti. En voi puhua tarkoista luvuista, mutta lehti budjetoitiin sillä oletuksella, että tilaajia saataisiin joitakin tuhansia, eikä kyseessä ollut mikään kovin suuri luku. Roolipelaaja oli kokeilu, jolta luonnollisesti toivottiin enemmän, mutta ei kukaan missään vaiheessa kuvitellut, että tämä olisi suurmenestys ja superhitti. Erikoislehtien tekeminen on joka tapauksessa aina hiton hankalaa hommaa, ja harva niistä selviää hengissä.

En ota kantaa siihen, olisiko Villen konsepti paljon MMORPG-painotteisemmasta lehdestä ollut menestyvämpi. Ehkä! Mutta jos ihan oikeasti ei ole mitään tietoa siitä, minkälainen prosessi on ollut, ei ehkä kannattaisi kauheasti esitellä tällaisia analyysejä siitä, kuka teki ja mitä.

Oli miten oli, kiitän Roolipelaajan kaikkia avustajia panostuksesta ja kiinnostuksesta. Ei myöskään pidä unohtaa H-Townin kundeja, jotka tekivät parhaansa uuden lehden eteen ja näin helpottivat elämääni merkittävästi Roolipelaajan alkutaipaleella. Erityisesti haluan mainita vielä Henri Hakkaraisen, joka toimi lehden ensimmäisenä taittajana päätoimisen työnsä ohella ja jonka kanssa tein monta pitkää iltaa ja yötä aina hyvässä hengessä. Se oli väsyttävää, mutta lopulta aika kivaa.

kovan väännön tulos

Helsingin Sanomat kertoo:

Maahanmuuttoa arvostelevan Homma-nettifoorumin jäsenet ovat myöntäneet paljon pieniä lainoja kehitysmaiden asukkaille. Lainat on myönnetty yhdysvaltalaisen Kiva.org-nettipalvelun kautta.

Halla-ahon tapaan Homma-foorumin keskustelijat ovat usein todenneet, että maahanmuuttoa tulisi ehkäistä auttamalla hätää kärsiviä heidän kotimaissaan. Kiva.orgin tilastojen mukaan 72 hommalaista on myöntänyt seitsemässä kuukaudessa yhteensä 184 mikrolainaa.

Niiden summa on ollut 5 050 dollaria.

Ettei kellekään nyt vain tule sellainen illuusio, että siellä oltaisiin jotenkin erityisen anteliaita tai oltaisiin kovasti tukemassa potentiaalisia maahanmuuttajia omissa maissaan, on ehkä syytä tarkentaa, että tämä on keskimäärin maksanut jokaiselle näistä 72:sta osallistujasta noin kymmenen dollaria — siis piirun alle seitsemän euroa — kuussa. Kun pienin mahdollinen Kivan kautta annettava yksittäinen lainaerä on 25 dollaria, on aika selvää, ettei kyse ole mistään kovin merkittävän kokoisen joukon aktiivitoiminnasta vaan enemmänkin satunnaisesta osallistumisesta.

Tätä väitettä tukee myös Homma-ryhmän sivu Kiva.orgissa, josta näkee, että muutama ryhmän lainaaja on panostanut asiaan ahkerasti, mutta monet tiimin jäsenet ovat antaneet vain yhden lainan — tai eivät yhtään. (Uutisen julkaisun jälkeen ryhmän lainausaktiivisuus on näemmä noussut, mikä on toki ihan luonnollista; kun asia saa huomiota, ihmiset innostuvat uudelleen.)

En sinänsä halua dissata tällaista toimintaa, koska mielestäni Kivan toimintaperiaatteet ovat aika miellyttävät, ja sen kautta annetut lainat auttavat monen elämää merkittävästi. Hommalaisten lainaamat rahat tulevat tarpeeseen siinä missä kenen tahansa muunkin, ja minusta on mukavaa, että kyseissä porukassa on saatu tällainen proggis aikaan. Osallistujat voivat katsoa itseään peiliin ja nähdä siellä vähän paremman ihmisen, enkä halua kyseenalaistaa sitä.

Minusta on kuitenkin vähän huvittavaa, että Hesarissa pidetään uutisoinnin arvoisena sitä, että 72 ulkomaalaisvastaista tyyppiä onnistui reilussa puolessa vuodessa lainaamaan ulkomaille melkein — mutta ei ihan — 50 euroa per naama. Jos kyseessä olisi joukko yläasteikäisiä koululaisia tai joku avohoitopotilaiden puuhakerho, tilanne voisi olla toinen, mutta ei tämä nyt ehkä kuitenkaan ole sellainen suoritus, joka ansaitsee valtakunnallista huomiota.

luottamuksen asiantuntija

Pääministeri Matti Vanhasen pyristely jatkuu, kuten Hesari kertoo:

Pääministeri Matti Vanhasen (kesk) mielestä hallituksen tai hänen itsensä ero ei parantaisi sitä haavaa, minkä vaalirahoitus on synnyttänyt kansalaisten luottamukseen poliittista järjestelmää kohtaan.

Teknisesti ottaen tämä on aivan totta. Ikävä kyllä tämä argumentti on älyllisesti epärehellinen, sillä se antaa ymmärtää, että varsinainen kiistakapula ja ongelma tässä on nyt se, nauttiiko poliittinen järjestelmä kansalaisten luottamusta. Ja yhteiskunnallisesti se tosiaan onkin suuri ongelma, mutta sille ei voi tällä hetkellä tehdä oikein mitään. Sen sijaan juuri nyt oikeasti ajankohtainen ongelma on, että meillä on pääministeri, jota vastaan on esitetty ikäviä korruptiosyytöksiä, ja niihin on vastattu epäuskottavilla hölynpölylausunnoilla ja kiukuttelulla. On valitettavan ennalta-arvattavaa, että saman henkilön mielestä pitäisi itse asiassa keskittyä aivan eri asiaan. “Ajatelkaa yhteiskuntaa, hyvät ihmiset!”

Ilmeisesti yhteiskunnan etu on, että jos kerran törttöilyä ei enää saa tekemättömäksi, sitten siitä ei pitäisi tulla mitään seuraustakaan. Tämä järjestely on toki perinteisesti ollut sikailusta kiinni jääneiden ihmisten mieleen, mutta on vaikea nähdä sen tarjoamia yhteiskunnallisia hyötyjä… paitsi tietenkin jos Vanhasen etu on yhteiskunnan etu — onhan kyseessä sentään valtakunnan ykkösmies, jota ei pirukaan pomota! Niin ei kuitenkaan taida olla muualla kuin pääministerin omassa pienessä maailmassa.