Minä Mikael Kujanpää

Kuva minusta Minä Mikael Kujanpää synnyin Seinäjoen keskussairaalassa 23.5.1980. Lapsuudessani ei mitään mullistavaa tapahtunut ennen ala-asteen aloittamista syksyllä 1987. Selvisin koettelemuksesta kutakuinkin kohtuullisesti, ja vuonna 1993 siirryin yläasteelle. Siitäkin onnistuin pääsemään eroon, jonka jälkeen alkoikin lukio vuonna 1996. Kolmen vuoden kuluttua siitä sain valkolakin.

5.7.1999 alkoi varusmiespalvelukseni. Elin silloin yhden puolisen vuotta askeettisissa olosuhteissa Kajaanissa. Syksyllä 2000 aloitin opiskelut Oulun yliopiston teknillisessä tiedekunnassa, jossa aikoinani toivoin onnistuvani lukemaan itseni tietotekniikan diplomi-insinööriksi. Opiskelun painopiste oli kuitenkin liian laitteistokeskeinen, joten vuonna 2003 siirryin luonnontieteelliseen tiedekuntaan lukemaan tietojenkäsittelytieteitä. Olin typerä kun en lukiossa ottanut selvää näiden kahden eroista, sillä olisin toki jo silloin valinnut tietojenkäsittelytieteet pääaineekseni. Loppujen lopuksi valmistuin kuitenkin huhtikuussa 2006.

Elokuussa 2001 tapasin Kaisan. Nykyään olemme kihloissa ja asustamme saman katon alla.

Olen erittäin eläinrakas ihminen. Kotikotonani on viisi kissaa, mutta tulen toki muidenkin elukoiden kanssa toimeen - vaikkakin rehellisyyden nimissä on todettava, että kissat ovat kuitenkin lähimpänä sydäntäni. Tämän huomannee hyvin pian kun on tekemisissä minun kanssani; sekä puheistani, että vaatteistani :)

Hiukseni ovat ruskeat ja silmäni siniset. Harrastuksiini kuuluu satunnaisesti kirjojen lueskelu, kortti- ja lautapelien sekä tietokoneella pelaaminen, mailien kirjoittelu, uutisryhmien lukeminen ja tietokoneen kanssa räpeltäminen noin ylipäätään.

Minulla on jokin käsittämätön hinku täyttää erilaisia testejä silloin kun niitä tulee vastaan, ja ainakin seuraavanlaista on ilmennyt:

  • Arkkipiispa Biffin antikristustesti: katolinen (pisteillä 300/666)
  • Persoonallisuustesti:

    Ensivaikutelma ISTJ-ihmisestä saattaa olla kylmä, koska hän ei ymmärrä, miksi hänen pitäisi miellyttää tuntemattomia ihmisiä. Hänen mielestään ystävyys on ansaittava. ISTJ on luonteeltaan tarkka, täsmällinen ja luotettava. Hän on oikeudenmukainen ja omaa tajun oikeasta ja väärästä, joka pohjautuu teoriaan, joka on aiemmin hyväksi havaittu.

    Usein ISTJ työskentelee taka-alalla, sihteerinä, virkailijana tai luottamushenkilönä, yleensä establishoituneessa instituutiossa, jossa hän saa toteuttaa tästämällistä ja järjestelmällistä tapaansa työskennellä. Hän on uurastaja, joka saattaa työnsä loppuun, uhrauksista huolimatta. ISTJ ei voi sietää epäjohdonmukaisia tai lupauksia rikkovia ihmisiä. Introvertistä laadusta johtuen hän ei kuitenkaan ilmaise suuttumustaan suoraan, vaan korkeintaan ilmein ja elein. Muita ISTJ:lle sopivia aloja ovat mm. armeija, koulu ja kirkko.

    14 % testiin vastanneista kuuluu samaan ryhmään kuin sinä. Kuuluisia ISTJ-luonteita:

    • Tuomas
    • George Bush
    • George Washington
    • Jackie Joyner-Kersee
    • Evander Holyfield

    Oma kommentti: No joo, kyllähän tuosta jotain totuuden siementä löytyy. Työ-kohta menee sikäli metsään, että (työstä riippuen toki) minä en ole uurastaja, ja saatanpa jopa jättää työnikin kesken, jos se on oikein hermoja rassaava. Toki asiaan kuitenkin vaikuttaa myös työn luonne, sillä esimerkiksi työpaikalla teen työni mahdollisimman hyvin ja loppuun asti. Mutta omakohtaiset projektit saattavat helpostikin jämähtää, mikäli en saa työhön uutta kipinää jostain. Kyllä minä myös suuttumukseni voin ilmaista "suoraan", mutta loppuviimein hermostun ihmisiin harvoin niin totaalisesti, että alkaisin räyhäämään heille. Tietysti tuttujen kesken tätä tapahtuu joskus, koska heille "saa" suuttua.

    Sitten tuo minulle "sopivat" alat: armeija, njoop... jokainen voi miettiä minun halujani kyseiseen laitokseen töihin tämän linkin takaa (jälkihuomautus: erään kerran tätä sivua päivittäessäni olin kesätöissä Ilmasotakoululla...). Sitten kirkko: no miksei periaatteessa. Puitteet ainakin olisivat kunnossa, siisti mukava sisätyö (mielikuvani perusteella). Minä - niinkuin oletettavasti valtaosa suomalaisista - kuulun kyllä kirkkoon, olen käynyt rippikoulun, ja kait joskus menen naimisiinkin, sekä loppujen lopuksi saan hautajaiset luterilaiseen tyyliin. Tähän kaikkeen toimintani kirkon parissa sitten kuitenkin rajoittuu, joten ehkä en olisi oikein oikeanlaista ainesta kirkon työntekijäksi. Ja sitten vaihtoehtona koulu... Sanottakoon lyhyesti että ei ikinä.

    Noista kuuluisuuksista minun on vaikea sanoa mitään, koska tunnistan ainoastaan Georget tuolta. En kyllä oikein mielelläni haluaisi kuulua samaan kastiin Bushin kanssa...

  • Mikrobitin nörttitesti: n. 23%
  • Peelotesti: 5 pistettä.
  • Sukupuoliroolitesti: "Sukupuolirooliltasi olet ensisijaisesti feminiininen (maskuliinisuus 23%, feminiinisyys 43%, neutraalius 34%)".
  • Pervomittari: "Sait testistä 27 pistettä (maksimipisteet 46)."

    "Olet Peruspervo. Saat kaksimielisillä puheillasi monesti vastakkaisen sukupuolen edustajat hämilleen. Menestyt taitojesi vuoksi hyvin sosiaalisessa elämässä. Työelämässä taitosi pääsevät parhaiten esille johtavassa asemassa."

Herättikö tekstini ajatuksia? Kommentteja? Oliko siinä jotain vikaa? Kenties jotain hyvää? Anna palautetta!

Tätä sivua on päivitetty viimeksi viimeksi 04.03.2007.