Neuvoja ja vihjeitä
Tälle sivulle on kerätty muutamia selkeästi kirjoitettuja
ohjeita ja vihjeitä Outlook Expressin käyttämisen tehostamiseksi. Mukana on myös vinkkejä miten Internet Explorer käyttäjät voivat kohentaa WWW-surffailukokemustaan. Suurin osa
ohjeista on kirjoitettu silloin, kun käytin Outlook Expressin 5.5 -versiota,
mutta ohjeet pätevät hyvin kaikkiin versioihin 5.0 - 6.0. Pyrin kertomaan
asiat mahdollisimman yleisellä tasolla, mutta mikäli törmäät ohjeeseen
tai ohjelmaan joka ei sinulla toimi, ole ystävällinen ja
anna palautetta siitä minulle. Yritän saadun
palautteen perusteella korjata ongelman tai ainakin lisätä maininnan
ongelmasta kyseisen ohjeen kohdalle.
Olen itse siirtynyt Linux-maailmaan, joten en ole käyttänyt Outlook Expressiä
enää hetkeen. En siis päivitä tätä sivua
kovinkaan aktiivisesti, mutta annetun palautteen perusteella pidän
sitä ajan tasalla. Sivun ei siis pitäisi sisältää virheellistä
tietoa.
Avoimen lähdekoodin ohjelmat
Mozilla Thunderbirdin asentaminen - Ohjeita Mozilla Thunderbirdin asentamiseksi. [UUTTA 6.12.2005]
Outlook Express
Microsoft Outlook Expressin
yleiset käyttöasetukset
- Ohjeita OE:n säätämiseen niin, että se lähettää mahdollisimman standardin
mukaisia viestejä. Tämä sivu täytyy jokaisen OE:n oletusasetuksia
käyttävän lukea.
OE 5.x:n uutisryhmätoiminnan
huomattava nopeuttaminen -
Vesa Juusolan
kääntämä ohje, kuinka OE:n uutisryhmälistan käsittelyä voi
nopeuttaa todella tuntuvasti.
Monen käyttäjätilin
luominen -
Ohjeet useamman sähköpostitilin käyttämiseksi OE:ssa
(hyödyllistä esimerkiksi silloin, kun jokainen perheenjäsen
haluaa käyttää OE:ta oman sähköpostitilinsä lukemiseen).
Hyödyllisiä apuohjelmia Outlook
Expressin avuksi -
Muutamia käteviä ohjelmia OE:n käyttöä helpottamaan ja
tukemaan.
Vastauksia usein kysyttyihin OE-pikkukysymyksiin:
- Mitä eroa on Outlook Express ja Outlook -ohjelmilla?
- Miten OE5:ssä vaihdetaan viestien säilytyshakemistoa?
- Miten OE5:ssä voi varmistaa vastaanottajan lukeneen
lähettämäni viestin?
- Kuinka perun uutisryhmään lähettämäni viestin?
Herättikö tekstini ajatuksia? Kommentteja? Oliko siinä jotain vikaa? Kenties jotain hyvää? Anna palautetta!
Tätä sivua on päivitetty viimeksi viimeksi 04.03.2007.
|