| Esittäjän nimi - Kappaleen nimi | Esittäjä info | Muuta |
| Elektrodeath - If everything else fails, run. | Keväällä päätin opetella soittamaan kitaraa ja hankin käytetyn teräskielisen kitaran. Tähän mennessä en ole oppinut vielä kovinkaan paljoa, mutta yhdistin tässä kappaleessa elektronisiin taustoihin sen vähän minkä jo osaan. | |
| ErilaZ - The Architect | ErilaZ on 2005 perustettu soolobändi, jonka ilosanoma liikkuu jossain riimujen, myrskyjen ja modernismin kritisoinnin välimaastossa. ErilaZ teki ensimmäiset live-esiintymisensä vuonna 2009 valtakunnan komeimmilla klubeilla, Torture Torstaissa ja Syn/\psissa. Live-kokoonpanoon kuuluvat Kuroshiosta tuttu aQi ja kenties paremmin DJ-hommista tunnettu Proteus. Loppuvuodesta 2009 näki päivänvalon myös ensimmäinen "virallinen" ErilaZ-julkaisu kun edellisvuoden Syksyn Synkin Sävel -kilpailukappale Straight Line oli mukana amerikkalaisen Quickstar Productionsin kokoelmalevyllä. | http://www.erilaz.net |
| Holdover - Someone To Blame | Holdover päätti tällä kertaa laittaa kisaan hieman menevämmän kappaleen, joka toivon mukaan virkistää ainakin joidenkin kuulijoiden Synkkää Syksyä. Someone To Blame kertoo epäonnistumisesta ja kettuuntumisesta, welcome to Devil's warehouse! | |
| Kanttori Salminen - Vaeltajat vastaispäivien | Saattoväki mataa verkkaisesti pitkin mutaista metsätietä kellojen kumistessa etäällä – musta surma on jälleen vienyt omansa. Eräät silminnäkijälausunnot kertovat auringonsäteen koettaneen jostain kuusikon lomasta, toiset puolestaan väittävät lintujen virittäneen laulua. Muistotilaisuus pidetään keskiaikaisessa tavernassa pitkäripaisten äärellä. Illan mittaan puheenvuoro siirtyy laskuhumalaiselle cembalistille, jolla on painava sanansa sanottavanaan - ilmeisesti hän on vainajan vanha tuttava. Lopussa pieni valonpilkahdus: Viimeinen Saattaja siellä vain hymyää lohdullista pääkallon hymyään. | |
| Loistava Polku - Kuolit | Loistava Polku on tällä hetkellä kolmen ydinjäsenen nuorukais/biletysporukka Helsingistä, joka sattuu myös omistamaan soittimia ja jonka vuoksi he tekevät suomenkielistä musiikkia 80-luvun post-punkin, goottirockin ja punkin välimaastossa. Tämän kertainen SSS-kappale edustaa bändin ehkä herkintä, osittain kokeellisintakin tuotosta. | |
| Manoir - When I Dress In Black And Pink | Artisti on konemusiikkia tekevä tamperelaisneitonen, ja kappale on tämän syksyn tuotantoa. | |
| NeuRomancers - Cigarettes | Tanssittavaa konemusiikkia tekevä NeuRomancers ei ole edelleenkään päässyt irti riippuvuuksista - tupakkaan tai mihinkään muuhunkaan... | |
| Protectorate - Cruelty For Nothing | Protectorate on perinteitä kunniottava, mutta pahimpia kliseitä välttävä EBM akti Etelä-Karjalasta. Sanoituksellisesti yhtye pui maailman epäkohtia kyyniseen ja synkkään sävyyn. | |
| Rauschenmaschine - Erzfeind | Rauschenmaschine (Media Art Syndicate) is a dark electronic music project by
Kristian Kouvo [music] & Jens Vihavainen [gfx/animation] from Helsinki/Finland.
Project started 2004. Rauschenmaschine creates systematic media art in many forms
such as electronic music, graphics and animations. The message in the
Rauschenmaschine arts are mostly implicit and subliminal related to science,
philosophy and politics resulting in various forms."
The song: Erzfeind "A voyage to the spiritual battlefield of the inner self." | http://www.reverbnation.com/rauschenmaschine http://mikseri.net/rama http://myspace.com/rauschenm |
| Storm Clouds Gathering - Desire | Storm Clouds Gathering on yksimiehinen industrial/EBM-projekti pääkaupunkiseudulta. Desire on projektin ensimmäinen kappale. Vaikutteita lienee keräilty aina vanhan liiton vartalobiitistä uusimpaan raakaan teknoon. Toivottavasti maistuu. | |
| The Red Queen's Race - Karen's song | Kenkäherutus. Pleaserin sponsoritarjousta odotellessa... | http://myspace.com/theredqueensrace |
| The Great Yearning - Heaven Shall Burn | The Great Yearning on yhden miehen projekti tampereelta, joka ottaa vaikutteita kaikista musiikigenreistä, vaikka selkeästi suurimmat vaikutteet tulevat goottigenrestä. Heaven Shall Burn on vartavasten SSS-Kilpailua varten sävelletty Industrial/Folk biisi, jossa on myös löysä sodanvastainen sanoma. | www.myspace.com/thegreatyearning |
| Vanaja - Pimeän pulssi | Vanaja on 2006 perustettu helsinkiläinen yhtye. Vanaja on laajentanut pikkuhiljaa joukkuettaan ja keikkaillut harvakseltaan akselilla Turku-Helsinki. Vanaja ilmoittaa omineensa vaikutteita mm. Clan of Xymoxilta, Björkiltä, New Orderilta, Mana manalta ja Noitalinna huraa!:lta. Yhtyeellä ei ole levytettyä tuotantoa muutamaa liveäänitystä lukuunottamatta. Tällä hetkellä Vanajan kokoonpano on Sarah Monster - laulu, Axa - basso, Pisla - koskettimet+huilu sekä Tristessa - kitara+ohjelmointi+taustalaulu. | synteihinsidottu.wordpress.com myspace.com/synteihinsidottu |
| Velvet Nails - The Shadow of My Heart | The Shadow Of My Heart on sanoituksena vanha. Jo vuonna 2002 biisistä tehtiin ensimmäinen versio. Tuolloin käytössä ollut syntetisaattori tuhosi kappaleen tyhjentämällä kaiken materiaalin muististaan. Koska sanoitus on niin vahva ja tuskainen rakkauden tunnustus, kaivoimme sanat pölyttymästä uudelleen käyttöön. Sävellys on uutta syksyn 2009 tuotantoa. | |
| Wrath of Jafar - Horizons | Wrath of Jafar on yhden miehen kokeellinen projekti jossa yhdistyvät elektronisuus, tanssimusiikki sekä itämaiset vaikutteet. Projektin alkuperäinen idea on ollut tehdä musiikkia Turkulaiselle vatsatanssiryhmä Elysiumille mutta nyt oli aika koittaa tehdä myös levytettäviä kappaleita. |