Facebookin puolella lauma pässejä on vaatimassa pedofiilien lynkkaamista, ja valitettavasti siitä noussut meteli on vuotanut myös Facebookin ulkopuolelle. Se vituttaa, koska siinä kukkii pohjaton tyhmyys.
Ihan ensiksi pitäisi ymmärtää, että pedofiili ja lapsenraiskaaja ovat kaksi eri asiaa. Pedofiili on tyyppi, joka kiihottuu kakaroista. Lapsenraiskaaja on tyyppi, joka raiskaa lapsen. Vain jälkimmäinen on rikollinen.
(more…)
Kuten monet ovat saattaneet huomata, Roolipelaaja on kuollut.
Se ei tullut minulle yllätyksenä, mutta se on silti kurjaa — vaikka ystäväni ja yhtiökumppanini Juhana Pettersson toimikin lehden päätoimittajana pidempään kuin minä (23:sta numerosta minä tein ensimmäiset yhdeksän, Juhana vastasi lopuista), alkuperäinen idea oli minun. Niinpä Roolipelaajassa oli kiinni tietty määrä eräänlaista henkistä pääomaa — se oli vähän kuin oma lapsi, vaikka se olikin jo muuttanut pois kotoa.
Olin hyvin tyytyväinen siitä, että Juhana otti lehden omakseen ja teki siitä itsensä näköisen. En tiedä, kuka muu olisi voinut tehdä sen silloin, kun itse jätin päätoimittajan tehtävät — jos Juhana ei olisi tarttunut ohjaksiin, lehti olisi luultavasti hyytynyt siihen paikkaan. Se olisi ollut hyvin masentavaa. Nyt ainakin olimme olemassa niin pitkään, että jotain saatiin aikaankin.
Vaan kaikella on aikansa, ja jos toiminta ei kannata, silloin se ei kannata. Tämä päätös oli pakko tehdä. Taistelutahdolla ja yhteiseen harrastukseen kohdistuvalla rakkaudella sitä jaksettiin tehdä pidempään kuin ikuisena pessimistinä odotin, mutta jossain vaiheessa vastaan tulee se piste, jolloin ei enää haluta olla enempää tappiolla. Sellaista se on.
Haluaisin samaan hengenvetoon kertoa, ettei asian tiimoilta spekuloinut Ville “Burger” Vuorela tiedä juuri mitään siitä, miten Roolipelaaja sai alkunsa. Kommentoisin tätä hänen blogissaan, mutta koska se ei tunnetusti ole mahdollista, esitän pienen vastineen tässä.
Roolipelaajan takana oli sen alkutaipaleilla vain yksi ihminen — minä. Burgerin mukaan “lehden takana olleilla ihmisillä” ei ollut hajuakaan siitä, mihin ryhdyttiin. Se siis tarkoittaa, ettei minulla ollut hajuakaan siitä. Jos haluaa sanoa, että olin pihalla, niin voi toki sanoa, mutta sitä ei kuitenkaan voi perustella sillä, mitä joku toinen tyyppi on ehkä sanonut jossain foorumilla jonkun pelin myyntiluvuista. Roolipelaajan takana ei ollut mitään mystistä pohjoismaista elitistipoppoota, joka ei kollektiivisessa tyhmyydessään ja ylimielisyydessään osannut esimerkiksi puhua Fantasiapelien kanssa, eikä ajatusta lehdestä myyty H-Townille juuri millään muilla luvuilla kuin Ropeconin kävijämäärillä. Tiedän, että olisi kätevää ajatella, että kaikki nämä väärin roolipelaavat snobityypit ovat yhdessä rintamassa kunnon roolipelikansaa vastaan, mutta juuri kukaan näistä tämän poppoon edustajista ei osallistunut lehden tekoon millään toimituksellisella tasolla silloin, kun minä päätoimitin sitä.
Emme myöskään missään vaiheessa olettaneet, että levikki olisi esimerkiksi kymmeniä tuhansia, tai että tästä tulisi jonkinlainen suuri lehti. En voi puhua tarkoista luvuista, mutta lehti budjetoitiin sillä oletuksella, että tilaajia saataisiin joitakin tuhansia, eikä kyseessä ollut mikään kovin suuri luku. Roolipelaaja oli kokeilu, jolta luonnollisesti toivottiin enemmän, mutta ei kukaan missään vaiheessa kuvitellut, että tämä olisi suurmenestys ja superhitti. Erikoislehtien tekeminen on joka tapauksessa aina hiton hankalaa hommaa, ja harva niistä selviää hengissä.
En ota kantaa siihen, olisiko Villen konsepti paljon MMORPG-painotteisemmasta lehdestä ollut menestyvämpi. Ehkä! Mutta jos ihan oikeasti ei ole mitään tietoa siitä, minkälainen prosessi on ollut, ei ehkä kannattaisi kauheasti esitellä tällaisia analyysejä siitä, kuka teki ja mitä.
Oli miten oli, kiitän Roolipelaajan kaikkia avustajia panostuksesta ja kiinnostuksesta. Ei myöskään pidä unohtaa H-Townin kundeja, jotka tekivät parhaansa uuden lehden eteen ja näin helpottivat elämääni merkittävästi Roolipelaajan alkutaipaleella. Erityisesti haluan mainita vielä Henri Hakkaraisen, joka toimi lehden ensimmäisenä taittajana päätoimisen työnsä ohella ja jonka kanssa tein monta pitkää iltaa ja yötä aina hyvässä hengessä. Se oli väsyttävää, mutta lopulta aika kivaa.
Helsingin Sanomat kertoo:
Maahanmuuttoa arvostelevan Homma-nettifoorumin jäsenet ovat myöntäneet paljon pieniä lainoja kehitysmaiden asukkaille. Lainat on myönnetty yhdysvaltalaisen Kiva.org-nettipalvelun kautta.
Halla-ahon tapaan Homma-foorumin keskustelijat ovat usein todenneet, että maahanmuuttoa tulisi ehkäistä auttamalla hätää kärsiviä heidän kotimaissaan. Kiva.orgin tilastojen mukaan 72 hommalaista on myöntänyt seitsemässä kuukaudessa yhteensä 184 mikrolainaa.
Niiden summa on ollut 5 050 dollaria.
Ettei kellekään nyt vain tule sellainen illuusio, että siellä oltaisiin jotenkin erityisen anteliaita tai oltaisiin kovasti tukemassa potentiaalisia maahanmuuttajia omissa maissaan, on ehkä syytä tarkentaa, että tämä on keskimäärin maksanut jokaiselle näistä 72:sta osallistujasta noin kymmenen dollaria — siis piirun alle seitsemän euroa — kuussa. Kun pienin mahdollinen Kivan kautta annettava yksittäinen lainaerä on 25 dollaria, on aika selvää, ettei kyse ole mistään kovin merkittävän kokoisen joukon aktiivitoiminnasta vaan enemmänkin satunnaisesta osallistumisesta.
Tätä väitettä tukee myös Homma-ryhmän sivu Kiva.orgissa, josta näkee, että muutama ryhmän lainaaja on panostanut asiaan ahkerasti, mutta monet tiimin jäsenet ovat antaneet vain yhden lainan — tai eivät yhtään. (Uutisen julkaisun jälkeen ryhmän lainausaktiivisuus on näemmä noussut, mikä on toki ihan luonnollista; kun asia saa huomiota, ihmiset innostuvat uudelleen.)
En sinänsä halua dissata tällaista toimintaa, koska mielestäni Kivan toimintaperiaatteet ovat aika miellyttävät, ja sen kautta annetut lainat auttavat monen elämää merkittävästi. Hommalaisten lainaamat rahat tulevat tarpeeseen siinä missä kenen tahansa muunkin, ja minusta on mukavaa, että kyseissä porukassa on saatu tällainen proggis aikaan. Osallistujat voivat katsoa itseään peiliin ja nähdä siellä vähän paremman ihmisen, enkä halua kyseenalaistaa sitä.
Minusta on kuitenkin vähän huvittavaa, että Hesarissa pidetään uutisoinnin arvoisena sitä, että 72 ulkomaalaisvastaista tyyppiä onnistui reilussa puolessa vuodessa lainaamaan ulkomaille melkein — mutta ei ihan — 50 euroa per naama. Jos kyseessä olisi joukko yläasteikäisiä koululaisia tai joku avohoitopotilaiden puuhakerho, tilanne voisi olla toinen, mutta ei tämä nyt ehkä kuitenkaan ole sellainen suoritus, joka ansaitsee valtakunnallista huomiota.
Pääministeri Matti Vanhasen pyristely jatkuu, kuten Hesari kertoo:
Pääministeri Matti Vanhasen (kesk) mielestä hallituksen tai hänen itsensä ero ei parantaisi sitä haavaa, minkä vaalirahoitus on synnyttänyt kansalaisten luottamukseen poliittista järjestelmää kohtaan.
Teknisesti ottaen tämä on aivan totta. Ikävä kyllä tämä argumentti on älyllisesti epärehellinen, sillä se antaa ymmärtää, että varsinainen kiistakapula ja ongelma tässä on nyt se, nauttiiko poliittinen järjestelmä kansalaisten luottamusta. Ja yhteiskunnallisesti se tosiaan onkin suuri ongelma, mutta sille ei voi tällä hetkellä tehdä oikein mitään. Sen sijaan juuri nyt oikeasti ajankohtainen ongelma on, että meillä on pääministeri, jota vastaan on esitetty ikäviä korruptiosyytöksiä, ja niihin on vastattu epäuskottavilla hölynpölylausunnoilla ja kiukuttelulla. On valitettavan ennalta-arvattavaa, että saman henkilön mielestä pitäisi itse asiassa keskittyä aivan eri asiaan. “Ajatelkaa yhteiskuntaa, hyvät ihmiset!”
Ilmeisesti yhteiskunnan etu on, että jos kerran törttöilyä ei enää saa tekemättömäksi, sitten siitä ei pitäisi tulla mitään seuraustakaan. Tämä järjestely on toki perinteisesti ollut sikailusta kiinni jääneiden ihmisten mieleen, mutta on vaikea nähdä sen tarjoamia yhteiskunnallisia hyötyjä… paitsi tietenkin jos Vanhasen etu on yhteiskunnan etu — onhan kyseessä sentään valtakunnan ykkösmies, jota ei pirukaan pomota! Niin ei kuitenkaan taida olla muualla kuin pääministerin omassa pienessä maailmassa.
Kuten monet ovat huomanneet, lahjusväitteistä kimpaantunut pääministeri Matti Vanhanen vaatii todisteita Ylen väitteille kahden tunnin sisällä. Asiasta kertoo mm. Hesari. Okei! Vaan mitäs sitten, kun Vanhanen ei saakaan niitä? Mitä pääministeri sitten tekee? Eroaa? Pitää uuden “tiedotustilaisuuden”? Polkee piskuista jalkaansa ja itkee itsensä uneen?
Pitäisikö tälle nyt itkeä vai nauraa? Voin minäkin vaatia purjeveneen ja ihan määrättömän ison banana splitin viimeistään puolen tunnin sisällä, mutta ei se nyt tarkoita sitä, että koko maailma äkkiä taipuu.
Ei silti, kiukuttelemallahan tämä kriisi varmaan laantuu. Pääministerillä on sentään niin paljon auktoriteettiä, että kun se jyrähtää, kaikki vaikenevat ja lopettavat vastaanpanemisen!
Voi Matti, Matti, sä et nyt vaan oo mikään Kekkonen.
Hesari raportoi, että joku Big Brotherin parissa työskentelevä tyyppi sai kenkää, koska siinä niiden ääliöiden talossa — tiedättehän, siinä, jossa ei ole mitään sellaista vikaa, jota ei voisi korjata napalmilla — jotkut tyypit panivat, ja siitä näkyi liikaa telkkarissa. (Sikäli kun se nyt sai kenkää — eräskin tyyppi esitti kuulemma sellaisen ajatuksen, että ehkä tämä on vain osa julkisuussirkusta. Koska luotan täydellisesti Helsingin Sanomain harjoittamaan laatujournalismiin ja tiedän, että siellä on varmasti tunnollisesti tarkistettu kaikki mahdolliset faktat, aion olettaa uutisen olevan todenmukainen!)
Eeenivei. Koko vitun ohjelman pointti on, että lauma idiootteja istuu talossa dokaamassa, riitelemässä, hölmöilemässä ja panemassa toisiaan. Ei siellä nyt jumalauta rohkaista ketään osallistujaa käyttäytymään kunnolla tai ratkaisemaan asioita muulla kuin pikkumaisella selän takana tapahtuvalla junttinarinalla.
Vaan annas olla, kun ne tekevät siellä tasan sitä, mitä niiden halutaan tekevän, ja siitä näkyy jotain telkkarissa, sitten ollaankin äkkiä kirkasotsaisia moraalin vartijoita. Koko asetelma on tyrmistyttävän typerä: on ihan okei ja hyväksi koko ihmiskunnalle näyttää, kuinka peiton alla ähistään. Idioottien paneskelun seuraaminen on ilmeisesti täysin puhdasmielistä ja ylentävää laatuviihdettä. Ne, jotka istuvat siellä katselemassa tätä kulttuurispektaakkelia voivat nauttia korkealaatuisesta ja tasokkaasta eurooppalaisen huippuyhteiskunnan ilmentymästä. Tai yksinkertaisemmin sanottuna: on tosi siistii tsiigata, kun jengi panee telkkarissa vittu oikeesti! Hurraa!
Vaan antakaas olla, jos se lerssi livahtaa hetkeksikin näkyviin: voi ei, pornoa. Moraalinen paniikki ja tuohtuminen on tavaton. Eihän nyt sellaista sovi näyttää televisiossa. Nehän panevat siellä oikeasti!
Anteeksi. Rakastelevat.
Tätä aivan samaa logiikkaa seuraten haluaisin sanoa Big Brotherin tuottajalle Mikko Räisäselle, että haista vi**u, moraalivamma*nen kus*pää, toivottavasti saat tuskallisen syö*än. Huomaatteko? Nyt en sanonut sitä silleen oikeesti! Sitä ei itse asiassa tapahtunut lainkaan.
Sitä ei lasketa, koska se oli peitossa.
Myönnän, että tuhopoltto saattaa kuulostaa tarpeettoman radikaalilta ja typerältä ratkaisulta siihen ongelmaan, että keltainen lehdistö julkaisee tyhmiä artikkeleita, mutta puolustuksekseni haluaisin huomauttaa, että siitä tulisi hyvä mieli.
Tällä kertaa bensa ja tulitikut alkavat pyöriä mielessä tämän helmen ansiosta: Ilta-Sanomat harjoittaa rohkeaa yhteiskunnallisia asioita käsittelevää journalismia otsikon “Julkaisiko Osuuspankki vahingossa huumekuvan Hippo-lehdessä?” alla.
Hippo-lehti on Osuuspankin kersoille suunnattu julkaisu. Uusimman numeron kannessa oli punaisia lehtiä, jotka muistuttavat kannabiksen lehtiä, sikäli kun on järjellistä sanoa, että lehti muistuttaa toista, jos se on eri värinen ja eri muodoltaan erilainen. Mutta mitäs pienistä, hysteria alkakoon!
Urhea nimettömäksi jäävä toimittaja — ja minäkään en muuten haluaisi pistää nimeäni tällaiseen tyhmyyteen — kysyy armottoman teräviä kysymyksiä, kuten “Harjoittaako OP-Pohjolan huumeisiin liittyvä viestintä?” [sic] (tiedoksi, että kyseinen sana kirjoitetaan oikeasti “hajottaako”?). Yllättävää kyllä, vastaus tähän kysymykseen on “ei”. Tämä tuli varmasti kaikille shokkina.
Kysymysten kuningas on kuitenkin tämä: “Tässä on siis tapahtunut inhimillinen virhe, kun kannabiksen lehteä muistuttava kuva on päässyt kanteen?”
Ei se ole mikään virhe. Jos se olisi virhe, silloin myönnettäisiin, että Osuuspankki on toiminut tässä asiassa väärin, huolimattomasti tai ylipäätänsä ollut Paha Pankki. Mutta se on paskapuhetta ja tietoista lukijan harhaanjohtamista: kun asia ilmaistaan näin, tulee sellainen olo, että nyt tässä läksytetään väärin toiminutta tahoa! Se on tietoisen valheellinen tapa esittää asia. Se on itse asiassa väärin, enkä nyt tarkoita “virheellinen”. Tämä on “oletko jo lopettanut vaimosi hakkaamisen?” -tason kysymys, joka on uteluksi naamioitua loanheittoa. Siihen ei voi vastata muuten kuin puolustelemalla.
Mutta inhimillinen virhe on sinänsä kyllä asiaan sopiva käsite. Sellainen on hyvinkin voinut sattua. Väitän, että sellainen on sattunut, mikäli jutun kirjoittaja ei sen valmistumisen jälkeen kävellyt tuijottamaan itseään sielua ravisuttavan synkeästi vessan peilistä ja miettinyt hyvin pitkään ja hartaasti, tuliko nyt tehtyä vähän parempi vai vähän paskempi yhteiskunta. Pienen itkun tirautus olisi hyvä merkki.
Sillä, hyvät ihmiset, tämä oli pahasti tehty. Tämä oli moraalisesti väärä teko, ja tästä vastuussa olevien ihmisten pitäisi oikeastaan saada sen johdosta rangaistus — olivatpa kyseessä sitten jutun kirjoittanut toimittaja, sen tilannut päätoimittaja tai ylipäätänsä mikä tahansa kombinaatio artikkelin julkaisemista edesauttaneita ihmisiä, joiden ihan oikeasti pitäisi tietää paremmin. Jos toimittaja ihan oikeasti tuon nähdessään uskoi, että kyseessä on kannabiksen lehden kuva, ja että nyt Osuuspankki harjoittaa huumepropagandaa, se ei kerro hyvää toimittajan älynlahjoista. Jos taas toimittaja ei uskonut siihen, mutta kirjoitti jutun kuitenkin, se ei kerro hyvää toimittajan ammattietiikasta. Oli miten oli, Siperia voisi vähän opettaa.
Myönnän kyllä, että tuhopoltto on ehkä liikaa toivottu. Kaikkea ei voi saada. Ehkä vastuuhenkilöt voisivat saada inhottavan hammaskivun? Tai äkillisen, mutta sitäkin räjähtävämmän ja pitkäkestoisemman ripulin? Olen tietenkin vähän hakoteillä, sillä esimiehen puhuttelu olisi toki se tapa, jolla asia hoidettaisiin jossain sellaisessa julkaisussa, jossa oikeasti oltaisiin kiinnostuneita jonkinlaisista journalistista standardeista.
Tämän julkaisun etusivulla kuitenkin lukee “Salkkari-tähti +30kg”, joten en hirveästi pidättäisi hengitystäni sen asian suhteen. Siis ripuli! Edes parkkisakko. Vaan ei. Mitä ne saavat?
Liksaa. Siitä hyvästä, että tekevät meistä taas ihan vähän tyhmempiä, askel kerrallaan.
